maanantai 29. syyskuuta 2014

Pikavauhti päällä: lapaset ja tiskirättejä

Viime viikko meni todellakin neulonnan merkeissä! Tässä päivitystä aikaansaannoksista ja ostoksiin sortumisista ;)

Maanantaina uskaltauduin viimein lähteä kahvilalle neulekerhoon. Ja kyllä kannatti! Oli ihana viettää iltaa samanhenkisten ihmisten kanssa, tänään uudestaan.

Keskospipotkin (3kpl) sain vihdoin vietyä Orituvalle. Sain takaisin kolme kerää Ipana-lankaa ja myymälätyöntekijä oli ihana valitessaan erilaisia värejä, jotten kyllästyisi <3 Vyyhtien ympärille oli kiedottuna myös kiitos-viesti.

Viime viikon kylmät kelit yllättivät minut täysin ja käsien palellessa aloinkin vauhdilla etsiä tumppuohjetta. Päädyin Iinun blogin Kaneli-lapasiin. Palmikko ei ole taipunut pitkään aikaan, joten Kanelilla oli kiva muistella sitäkin taitoa. Puikot 3,5mm, lankana 7 veljestä ja ohje täältä: Kaneli-palmikkolapaset




Palmikkomalliksi simppeli ja valmistuu vauhdikkaaksi. Lisäksi erittäin mielekästä neulottavaa, ei ala kyllästyttämään kesken kaiken vaan päinvastoin! Minut piti melki repiä pois tuolta neulontanurkkauksestani :'D Ajattelin tehdä vielä toiset harmaasta 7 veikasta, sopinee paremmin sitten aiemmin tehdyn ruskean asustesetin kanssa.

Pomoni täytti tällä viikolla vuosia, joten ajattelin tehdä pienen, mutta hyödyllisen lahjan. Hanko-lanka pääsi tiskirättikokeiluun ja sainkin kerästä valmiiksi 3 eri kokoa olevaa tiskirättiä. Nämä on kyllä käteviä kun kestävät kulutusta, ovat ekologisia ja pesun voi näppärästi tehdä pesukoneessa muiden pyykkien kanssa. Aamulla sitten vielä kiepautin ympärille materiaalitiedot ja pesuohjeet. Isoin rätti puikoilla 6mm, pienemmät 5mm. Vaihtelevalla silmukkamäärällä (25-30s) ja perus helmineuletta. Sillä sai mukavan tuntuman sekä kauniin ulkonäön. Syksyn aikaan alan minäkin ihastua tähän sinapinkeltaiseen väriin.






Blogipostaus on hyvä lopettaa ostoksiin eikös vain heheh ;) Sain mieheni astumaan Lankamaailmaan. Hänen kommenttinsa oli mahtava: "Jos sä voittaisit 500€ lahjakortin tähän paikkaan, me jouduttaisiin ostamaan uus talo" *nauraa ruudun takana*. Hetken hypisteltyään hän päätti jättää minut rauhassa ihastelemaan ja ostelemaan. Pakko sanoa, että Tampereen Lankamaailmassa oli kuteet laitettu upeasti esille! Vyyhdit olivat telineissä nätisti omissa pinkoissaan ja sieltä oli helppo ottaa tarvittava. Se ei myöskään ollut niin massiivinen kuin Helsingin myymälä, joten sain paremmin ostoksia aikaan, vaikka aikaa olikin vaivaiset 45min (mikä ei todellakaan riitä minulle Lankamaailmassa oloon). Lopulta mukaan tarttui kolmea eri matonkudetta, Marks&Kattensin ihana sukkalanka (kuvia sitten valmiista sukista myöhemmin) sekä parempi virkkuukoukku. Jos nyt ei menisi niskat niin jumiin kuin viimeksi, kun on kunnon ergonominen puikkokin. Tässä kuvia ostoksista, vyyhtejä oli kiva keriä televisiosarjaa katsellen vajaa pari tuntia.



Käsitöiden iloa kaikille lukijoille <3!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti