sunnuntai 28. elokuuta 2016

Käsityökirjahaaste

Mikäs sen parempaa 10 000 blogikatselukerran ylityttyä kuin aloittaa käsityöhaaste!

Haasteen ideana on kaivella esiin käsityökirjat ja kuvata ne pinona, röykkiönä tms. Tämän jälkeen postataan lista blogiin ja asetetaan itselle haluamansa aikaraja, jossa tekee vähintään yhden työn jokaisesta kirjasta.

Käsityökirjani ovat pääasiassa virkkaamiseen ja neulomiseen liittyviä, mutta löytyipä kätköistä myös kaksi Joka tyypin kaavakirjaa. Pääsen näköjään haasteen puitteissa verestämään ompelutaitoja.

Kuvasin kirjani jo viikko sitten ja kävin kirjat yksitellen läpi merkaten post-it lapuilla työt, jotka haluaisin tehdä. Näin ei tarvitse kuin ottaa kirja esille ja etsiä projektiin langat.



Kirjalistani:
- Joka tyypin kaavakirja I
- Joka tyypin kaavakirja II
- Molla Mills: Virkkuri 1-3
- Rakas villasukka
- Pipot ja baskerit
- Cookie A: Suloisimmat sukat ja sukkia.rakkaudella
- Lumi Karmitsa: Villit vanttuut ja vallattomat villasukat
- Varpaista varteen
- Neulemallien käsikirja
- Tiina Kaarela: Puikkomaisterin sukkakirja
- Piitu Nykopp: Kerroksia

14 työtä vuodessa, eiköhän siitä selvitä kunnialla ;) Viimeistelen parhaillaan kesken olevat käsityöni ja pyrin suorittamaan haasteen aikavälillä 1.9.2016-1.9.2017. Let's begin!

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Haastelistaa vuodeksi

Ajattelin kokeilla muutamaa käsityöhaastetta tälle vuodelle ja pienen googlailun voimin löysinkin mielenkiintoisia ja tarpeellisia haasteita.

Käsityökirjahaaste: Haasteen idea: Kaivele hyllyjesi pohjilta tilaa viemässä olleet käsityöaiheiset kirjat esiin, kuvaa ne pinona/röykkiönä/tyyli on vapaa, ja postaa niistä lista blogiin. Aseta itsellesi haluamasi aikaraja, jossa teet jokaisesta kirjasta vähintään yhden työn ennen aikarajan päättymistä. Tyyli, työ, tekniikka on vapaa. Haaste löytyi Abstrakti-blogista..

Tämän haasteen aloitan tänään, sopivasti tuli eilen ostettua uusikin kirja ja sadesäätä luvassa viikoksi. Muutamaa olenkin jo selaillut ja valinnut projektit täydentämään lankalaihista.

Käsityön jättö julkiselle paikalle: 
Ristiin rastiin- blogista löytyi Käsityöblogit Facebook-ryhmän aikoinaan asettama haaste. Tehtävänä on jättää jokin pieni käsityö julkiselle paikalle, kiinnittää siihen lappu, että löytäjä voi pitää sen ja kuvata jättöpaikka.

Aion viedä pari työtä Oriveden keskustaan. Ainakin yhdet vauvansukat, katsotaan jos lähtisi pipokin julkiselle paikalle jakoon.

Lankalaihis: 
Säännöt napattuna blogimaailmasta: Ihan itse saa päättää, minkä verran haluaa lankavarastonsa pienenevän vuoden aikana. Lankaa saa vähentää kaikilla laillisilla keinoilla, siis myös myydä/lahjoittaa jne. Lankaa saa myös ostaa tai muuten hankkia lisää, tärkeintä on se, että vuoden lopussa lankaa on päättämäsi kilo- tai grammamäärän verran vähemmän. Voi asettaa tavoitteeksi myös "x kerää vähemmän" tai "laatikollinen vähemmän" tai muuta vastaavaa.

Oman laihikseni aion kylläkin tehdä perusteellisesti inventoiden ja taulukkoon merkaten. Silloin oikeasti tietää paljonko lankaa omistaa eikä vaan kätke niitä muihin paikkoihin ja väitä, että omistaa ainoastaan kolme vetolaatikollista lankoja. Siten on helppo myös päättää, paljonko haluaa lankaa kuluttaa vuoden aikana ja pysyy myös kärryillä, paljonko lankaa on tullut talouteen kauppareissuilla.

Oma-aloitteista haastetta siis pukkaa, mukavaa blogintäydennystä siis luvassa.

tiistai 9. elokuuta 2016

Kuvapläjäyspäivitys

Saadakseni puhtaan alustan blogin jatkamiselle on aika puhdistautua edellisistä tekeleistä. Tässä kuvakooste ajan maaliskuu-elokuu 2016 tekeleistä.


Kesällä 2015 aloittamani Viuhka-huivi valmistui keväällä 2016.
Lanka: Puro batik ja Säde

 Japanin junamatkoilla neulotut sukat. Sakuran väreissä tietenkin!
Lanka: 7 veljestä Polkka
Puikot 3,5mm koivu

 Perussukat kokoa 36/37
Lanka: Nalle taika
Puikot: 3 mm

 Armaat Viron ystävälleni
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm koivu

 Taimitarhan kukkalapaset äitienpäivälahjaksi
Lanka: Nalle
Puikot: 3mm

 Pari tyynyliinaa kuntoutuksen kankaanpainannassa

 Perussukat
Lanka: 7 veljestä Polkka
Puikot: 3,5mm koivu

 Joulukalenterisukat DaCapo-väreissä
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5mm

 Perussukat
Lanka: Regia
Puikot: 2,5mm

Piirakkasukat
Lanka: Nostalgia
Puikot: 3,5mm koivu

 Ristiäislahjasukat jämälangoista
Lanka: Regia ja nalle taika
Puikot: 2,5mm zing
 Ohdakkeet kirjasta Puikkomaisterin sukkakirja
Lanka: Arwetta
Puikot: 2,5mm zing

Kesäpolvarit
Lanka: 7 veljestä Raita
Puikot: 3,5mm koivu


maanantai 8. elokuuta 2016

Ajatusten keräilyä blogikirjoittamisesta

Hei blogini lukijat!

Kuten jotkut saattavat huomata, on aikaa viime postauksesta kulunut lähes 5 kuukautta. Voisin ladella kaikenmaailman selityksiä siitä, miksi en ole blogia kirjoittanut aikoihin, mutta säästän teidät sellaiselta vuodatukselta.

Olen miettinyt mihin suuntaan haluan blogiani viedä. Mikä tekisi siitä mielekkäämmän sekä itselleni että teille. Mikä on sellaista, mistä haluaisin kirjoittaa ja minkä uskoisin lisäävän blogini luettavuutta. Haluan edelleen jatkaa blogiani tietynlaisena käsitöideni muistikirjana, mutta haluan tuoda näkyvämmäksi myös henkilökohtaista elämääni. Matkojani, unelmiani, työtäni, perhettäni...Langat kun kulkevat mukanani minne menenkin. Teen käsitöitä autossa, lentokoneessa, työpaikallani, sukutapaamisissa ja yön pikkutunteina kun huolet vievät yöuneni. Haluan tehdä blogistani sellaisen, että sitä on kiva kirjoittaa viikoittain eikä se tuntuisi pakkopullalta. Tuolloin ehkä myös kirjoittaisin useammin kuin 1-5kk välein hahah!

Ajattelin myös tuoda kuvauksellisesti lisää. Olen huomannut usein jumittuvani kotisohvalle netflixin äärelle ja ottavani kuvat valmiista käsitöistä nopsakasti puhelimella tai ipadilla instaan. Nyt pyrin tuomaan intohimoni valokuvaukseen paremmin esille jatkossa myös täällä blogin puolella. Ehkä silloin tulisi napattua myös kamera useammin mukaan.

Toivon, ettette ota tätä uudenvuodenlupauksen kaltaisena asiana vaan jäätte mielenkiinnolla ja avoimena seuraamaan, nouseeko blogini uudelle tasolle. Matka kun on tärkeämpi kuin päämäärä.