tiistai 17. helmikuuta 2015

Ups & downs

Viimeiset kolme viikkoa on suorastaan valunut ohi. Ja sille on syynsäkin. Olin niin kipeänä ja mieli maassa, ettei huvittanut oikein mikään. Onneksi pääsin tästä oravanpyörästä viime viikolla kuntoutuksen aikana ja tajusin, että nyt pitää saada elämä hyvään remonttiin.

Punaiset palmikkopolvisukat
Ohje: Novita sukkalehti
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5mm

Mutta olen saanut neule- ja virkkuutöitäni kuitenkin lamakauteni aikana valmiiksi. Ennen Helsinkiin lähtöä valmistuivat ensimmäiset palmikkopolvisukkani Novitan sukkalehden ohjeen mukaan. Ja ne ovat kyllä mielettömän ihanat! Saivat myös kovin kehuja ja keräsivät ihastuneita katseita kaupungilla. Ihanaa nähdä työnsä tulos ja vielä ihanampaa on kun muut huomaavat sen myös :)

Valepalmikkosukat
Lanka: Marks&Kattens Fame trend
Puikot: 3mm
 
Jälkimainingeissa ennen lähtöäni neuloin myös kokeiluna jo kesällä ostamaani Marks&Kattensin Fame trend lankaa ja valepalmikoiksihan se taipui. Aluksi tämä ohut lanka tuotti ongelmia ja vaati hiukan totuttelemista kunnes lanka muovautui käsissä kuten halusin. Mutta lopputulos oli positiivinen; kevyet sukat, jotka ovat sekä kauniit että lämmittävät. Lankaa kului vain puolet kerästä eli pääsen kokeilemaan samaa lankaa vielä toiseenkin malliin.

Lanka: 7 veljestä (vihreä papu)
Puikot: 3,5mm
 
Helsingin reissun aikana neuloin miehelleni ystävänpäiväksi Jules-sukat uudesta vihreä papu värisestä 7 veikasta. Ohje oli niin koukuttava ja helposti muistiin jäävä, että taidan tehdä parin jos toisenkin. Ei suotta kehuttu malli! Sain reissun aikana myös Pohjanmaa-laukkuni pohjan valmiiksi, odotan innolla, että saan sen valmiiksi ja olalle heilumaan. Viimeisenä iltana käväisin vielä lenkillä Kirstikki-liikkeessä ihastelemassa ja hypistelemässä lankoja, hih!

Pohjanmaa-laukku
Lanka: Molla kalalanka 18-säikeinen
Koukku: 2,5mm (ergonominen)

Loppuun vielä kuva uusista kangaskasseistani, jotka tein kankaanpainanta-iltoina <3


2 kommenttia: