tiistai 11. marraskuuta 2014

Neuloosin kourissa

Neulonta on todella ottanut vallan elämässäni. Tuntuu ettei mikään muu oikein maistuisi kuin neulonta. Eikä ihme, onhan se niin koukuttavaa ja valloittavaa. Joulupukin kontti on onneksi täyttynyt hyvää vauhtia täällä neuloosin kourissa ja välillä tullut tehtyä myös muita projekteja pikavauhtia. Ja lankaakin olen hamstrannut pikavauhtia viime viikkoina.

Haluankin aloittaa tämän postauksen sukilla, jotka neuloin jo yli kuukausi sitten, mutta jotka paljastetaan vasta nyt. Osallistuin syksyiseen sukkarinkiin Facebookin Voihan villasukka-ryhmässä. Tarkoituksena oli neuloa salaiselle sukkaystävälle perussukat syksyn sävyissä ja saada myös itse sukat toiselta tekijältä. Viereisessä kuvassa näkyvät tekemäni sukat (puikot 3,5mm, lanka suomalaista villalankaa, joka ruskan sävyistä), jotka kuulemma olivat oikein sopivat ja lämmittivät jalkoja mukavasti lenkin jälkeen. Ihanaa, että saaja tykästyi <3 Kiitokset hänelle myös kuvasta :)

Minut tämä sukkarinki yllätti oikein iloisesti, sillä sain kahdet sukat!! Kummatkin istuivat täydellisesti jalkaani ja ovat olleet kovalla käytöllä heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Kiitokset tekijöille näistä <3

Tämä sukkarinki oli ensimmäinen, johon osallistuin ja olin niin ilahtunut sekä sukkien tekemisestä että saamisesta, ettei takuulla jää viimeiseksi ringiksi.

Valitettavasti blogi on jäänyt nyt täytettä vaille, sillä tämän hetken suuri projekti on joululahjojen tekeminen. Ja koska tiedän perheen, ystävien ja sukulaisten lukevan tätä blogia, olen joutunut jättämään tekeleideni julkaisun jouluun (vaikka niin kovin kutkuttaisi näyttää mitä kaikkea olenkaan viikkojen aikana saanut valmiiksi!). Eli be warned, jouluna saatte oikein megapläjäyksen valmiita neuleita katseltavaksi ;) Kerrottakoon kuitenkin, että olen jälleen kokeillut uusia tekniikoita, kuten valepalmikkoa ja piirakkaa. Tuntuu niin hyvältä oppia jotain uutta.

Eräällä ystävälläni oli synttärit marraskuun alussa ja annoin hänelle lahjakortin tekemiini villasukkiin. En valitettavasti tiennyt hänen sukkakokoaan, joten päädyin lahjakortti-ideaan, jolloin hän sai valita myös värin sukilleen. Nallen kanerva olikin aivan hänen näköisensä. Malliksi päätyi valepalmikko, jota tein ensimmäistä kertaa. Todella simppeli malli, jolla saa kauniit prinsessasukat aikaiseksi. Jokainen nainen ansaitsee prinsessasukat! Odotan innolla, että saan viedä nämä sukat hänelle kokeiluun, toivottavasti sopivat.

Ohjeen löydät helposti googlettamalla valepalmikko.


Ja vihdoin, tällä viikolla on Suomen Kädentaidot-messut Tampereen messukeskuksessa. Itse olen menossa perjantaina ennen kuin Tukholma ja meri kutsuvat ;) Olen säästänyt rahaa, mutta viime aikaisten lankaostosten myötä pyrin myös hiukan hillitsemään itseäni. Tarkoituksena on ainakin saada Molla Millsin nimmari tuoreeseen Virkkuri-kirjaani, jonka sain syntymäpäivälahjaksi äidiltäni ja isältäni. (Huomatkaa pomoni lahjaksi antama Pelastakaa Lapaset-magneetti).
Huomenna on syntymäpäiväni ja ylihuomenna vuosipäivämme (5v.), joten mieheni vie minut päivä Tukholmassa risteilylle. En malta odottaa tuota matkaa! Onneksi päivät ovat valuneet melko vauhdikkaasti ohi eli matkallekin pääsen ennen kuin arvaankaan :D

Lopuksi voisin hiukan väläyttää, mitä olen parhaillaan neulomassa. Turkoosia Nallea ja Nalle taikaa räjähtävänä helmineulesukkana, nilkkapituisena. Näistä tulee aika veikeät. Neuloosin täyteistä viikkoa kaikille lukijoille <3 Seuraava postaus tulee olemaan täynnä käsityömessuja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti